Tervetuloa blogiini.
Toimin tällä hetkellä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ympäristövastuun työelämäprofessorina Helsingin yliopistossa ja kirjoitan blogiini aiheeseen liittyvistä teemoista.
Minkä taakseen jättää
Saamelaiskäräjälaki ei kaatunut perustuslakiin vaan perustuslakivaliokuntaan.
Vaalipuheita kuuntelemassa
Eilen Helsingissä Elinkeinoelämän keskusliiton, Sitran, Helsingin Sanomien ja ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä puolueiden puheenjohtajien vaalitentti ilmasto- ja luontokysymyksistä oli yllättävän sopuisa.
Kestävä kaivostoiminta ei synny itsestään
Euroopassa yritysvastuu on kuitenkin kehittymässä aimo harppauksin eteenpäin. EU haluaa säännellä vastuullisuustyötä myös lainsäädännöllä.
Mitä tehdä hitaille lupaprosesseille?
Keskustelua lupamenettelyjen sujuvoittamisesta tarvitaan. Samalla on syytä huomioida, että ympäristömääräykset ovat oikeuskäytännössä kiristyneet. Sillä on vaikutuksensa lupien sisältöön.
Sinisilmäisyyttä ja saamelaisasioita
Olimmeko me suomalaiset liian sinisilmäisiä Venäjän suhteen?Vastaan kyllä: minäkin, entinen poliitikko ja virkamies, olin sinisilmäinen. Luotin siihen, että Venäjän on pakko ryhtyä oikeasti ratkaisemaan mittavia ympäristökatastrofejaan.
Mietteitä Montrealin kokouksesta
Luontokato pitää pysäyttää myös Suomessa. Eikä tarvittavissa toimissa pidä vitkastella.
Lohilähetystö eduskunnassa
Vesilainsäädäntömme on uudistettava vastaamaan EU:n ympäristötavoitteita.
Muistiinpanoja Egyptin ilmastokokouksesta
Vesi nousi Egyptin ilmastokokouksessa tärkeäksi puheenaiheeksi.
Ennallistamisen tuska
Pelkästään ennallistamisasetusta vastustamalla Suomi ei pärjää, koska enemmistö EU:n jäsenistä voi asetuksen joka tapauksessa hyväksyä.
Arktinen yhteistyö ei saa loppua
Vaikka Venäjää ei nähdä yhteistyöpöydissä vuosikymmeniin, muiden arktisten maiden kannattaa pitää kiinni luomistaan yhteistyörakenteista.
Ennätysmäärä lakiesityksiä
Hallitukselta vielä yli 200 lakiesitystä syksyn aikana eduskunnalle. Kiirettä pitää.
Karvalakkiooppera
Yli seitsemässä vuosikymmenessä ajat ja arvostukset ovat muuttuneet. Nyt kalateitä rakennetaan suurella innostukselle eri puolilla Suomea. Toivottavasti pian myös kaikkiin Kemijoen alisiin voimalaitoksiin.
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio ei voi jäädä tauolle
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio ei voi jäädä tauolle. Komissio joko jatkaa toimintaansa tai sitten komission työ lopetetaan.
Energiakriisistä mietittyä
Nykyinen energiankriisi ja kaiken aikaa etenevä ilmastomuutos saa meikäläisen, 70-luvun aktivistin huokaamaan: nykymeno ei voi enää jatkua.
Kaivosyhtiöt tarvitsevat rajoja
Kaivostoiminnasta keskustellaan paljon Suomessa. Onko aitoa vuoropuhelua?
Ekologinen kompensaatio -anekauppaa vai oikea apu luonnolle?
Hallituksen luonnonsuojelulakiehdotuksen tavoitteena on, että luontopääoma kannattaa ottaa osaksi normaalia taloudellista toimintaa