Kaivosyhtiöt tarvitsevat rajoja
Vuonna 2014 Suomessa aloitti toimintansa Kestävän kaivosteollisuuden verkosto. Edellisenä keväänä silloinen Jyrki Kataisen hallitus oli laatinut “Suomi kestävän kaivostoiminnan mallimaaksi “-ohjelman. Ohjelma julkistettiin vapun aattona 2013.
Sitra – Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto halusi, että ohjelmaa ryhdyttäisiin viemään nopeasti käytäntöön. Se kokosi eri sidosryhmät, edunmenettäjät ja kaivosyhtiöt saman pöydän ääreen. Päätettiin yhdessä ryhtyä laatimaan kriteerit, joita noudattamalla Suomen kaivokset saataisiin toimimaan kestävästi. Sitra luopui pian veturi-roolistaan, mutta verkosto jatkoi itsenäisenä toimijana.
Muutaman vuoden yhteisen työskentelyn tuloksena syntyivät kaivostoiminnalle kestävyyskriteerit. Kriteerien asettaminen ei ollut helppoa kun pöydän toisella istuivat kaivosyhtiöt ja toisella maanomistajien, kuntien, ympäristöjärjestöjen ja muiden intressitahojen edustajat. Ne saatiin kuitenkin aikaan konsensuksella. Tuloksena on maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen järjestelmä. Tästä kaikille osapuolille kuuluu kiitos.
Tänä vuonna valmistuivat ensimmäiset ulkopuoliset todentamiset siitä, miten kestävää Suomessa toimivien kaivosyhtiöiden työ on. Selvää on, että parannettavaa löytyy. Kestävyyskriteerit on laadittu myös malminetsintäyhtiöille, mitä muualla maailmassa ei ole toistaiseksi tehty. Kaivosyhtiöiden tulokset samoin kuin niiden laatimat yhteiskuntavastuuraportit ovat luettavissa netissä (kaivosvastuu.fi). Verkoston laatimilla työkaluilla ja yhteiskuntavastuuraportoinneilla on saatu aikaan koko kaivoksen elinkaaren kattava raportointi- ja arviointijärjestelmä.
Kestävyyskriteerejä on toki käytössä muuallakin kuin Suomessa, mutta suomalainen malli on ainutlaatuinen siinä, että sen laatimisessa ja sitä hyväksymässä ovat olleet mukana eri intressitahot. Muualla maailmalla käytössä olevat kaivostoiminnan vastuullisuusstandardit on rakennettu teollisuuden ehdoilla.
Kestävän kaivosverkoston perustaminen ei ollut läpihuutojuttu. Verkosto on perustunut täysin vapaaehtoisuuteen ja konsensukseen. Jo alkumetreillä Matkailun ja ravintola-alan toimija MARA ilmoitti, ettei se voi istua saman pöydän ääressä kaivosyhtiöiden kanssa, niin kauan kun Suomeen suunnitellaan kaivoksia tärkeiden matkailukeskittymien viereen. Saamelaiskäräjät jätti verkoston muutama vuosi sitten toteamalla, ettei se tarvinnut keskustelua kaivostoiminnan vastuullisuudesta, kun kaikki maa saamelaisten kotiseutualueella oli jo käytössä. Sinne ei mahtuisi yhtään kaivosta.
Suomen luonnonsuojeluliitto erosi Kestävän kaivostoiminnan verkostosta viime keväänä. Perusteluna oli, ettei Sanna Marinin hallituksen valmistelema kaivoslaki vastannut järjestön toiveita. Myös Paliskuntain yhdistys jätti verkoston samoilla perusteilla. Pian WWF liittyi lähtijöiden joukkoon.
Kestävän kaivosverkoston mureneminen ei ollut yllätys. Verkoston toiminta ei puhutellut riittävästi järjestöjen jäsenistöä samaan aikaan, kun kaivoskriittinen ilmapiiri Suomessa vahvistui. Verkosto joutuu nyt pohtimaan eroamisten syitä ja hakemaan vuoropuhelulla uudenlaista alkua.
Keskustelu kaivostoiminnasta on käynyt viime aikoinakin kiivaana, mutta vuoropuhelua on ollut vähemmän. Hallituksen valmistelemaan kaivoslakiuudistukseen ovat tyytymättömiä niin ympäristöjärjestöt kuin kaivosyhtiöt. Hallituksen esitystä asiasta ei ole annettu vielä eduskunnalle, mutta lain sisältö lienee jo pitkälle sovittu. Nykyisellä hallituksella näyttää olevan tapana, että lainsäädäntöhankkeiden sisältö pyritään paketoimaan hallituspuolueiden kesken jo ennen kuin lakiesitys lähtee lausuntokierrokselle. Tämä turhauttaa lausunnonantajia.
Sosiaalinen media tarjoaa hyvän alustan kansalaisliikkeille, jotka vastustavat yksittäisiä malminetsintävarauksia, malminetsintää tai kaivoshanketta. Kaivoshankkeiden vastustajatkin myöntävät, että mineraaleja tarvitaan, kun fossiilisesta energiasta siirrytään uusiutuvaan, mutta kaivosta ei haluta lähelle omaa kotia, kesämökkiä, porolaidunta, matkailuyritystä tai suojelualuetta.
Suomessa tahtoo käydä niin, että arvokkaat mineraaliesiintymät, tärkeät luontokohteet ja matkailun huippupaikat usein sijaitsevat samoilla alueilla. Väistämättä syntyy ristiriitoja.
Vuoropuhelua kaivosyhtiöiden ja paikallisen väestön, muiden toimijoiden ja eri intressiryhmien välillä tarvittaisiin siinä vaiheessa, kun malminetsijät ryhtyvät ovat jättämässä varausilmoitusta kaivosviranomaiselle. Nyt varauksen hyväksyminen on viranomaiselle ilmoitusasia. Paikkakunnan asukkaille ja muille toimijoille hyväksytty varaus ja sitä mahdollisesti seuraava malminetsintä on vuosien ehkä vuosikymmenien epävarmuuden aiheuttaja.
Kunnilla on jo nykyisen kaivoslain mukaan paljon valtaa kaavoitusviranomaisena. Uusi kaivoslakiehdotus on tätä valtaa vahvistamassa, koska kaivosta ei voi perustaa ilman lainvoimaista kaavaa. On selvää, että Suomesta löytyy no go-alueita, joihin kaivos ei kerta kaikkiaan sovi. Kunnissa pitäisi olla kykyä ja rohkeutta yhdessä kuntalaisten kanssa määrittää alueet, joihin kaivostoimintaa ei haluta.
Kaivosyhtiötkin tarvitsevat rajoja ja tietoa siitä, mihin niiden toimintaa ei missään olosuhteissa haluta. Vuoropuhelun avaajaksi Kestävän kaivostoiminnan verkoston kaltaista toimijaa tarvitaan.