Kesä jatkuu
Savesta tehty uurna oli ollut kotona Muurolassa kirjahyllyn reunalla jo kaksi kesää. Astian kansi oli tiukasti teipattu kiinni ja sen kylkeen oli maalattu tassun kuva. Uurna oli tullut huolellisesti paketoituna toukokuussa 2020 postissa Lempäälän pieneläintuhkaamosta. Siinä oli kaikki, mitä koirastamme Ripestä oli jäljellä.
Kahteen vuoteen emme ole pystyneet koskemaan astiaan. Oli surullista menettää ystävä, joka oli kuulunut perheeseemme yli neljäntoista vuoden ajan.
Rippe oli bretoni, vauhdikas lintukoira, jolla ei koskaan metsästetty. Siitä tuli espoolainen city-koira, joka tunsi lähiseudun sorsat ja kanit sekä fasaanikukon, joka joskus tuli pihalle pullistelemaan. Ihmisille Rippe oli mukava, mutta toisille uroskoirille ikävä. Se murisi niille ja halusi tapella. Naapurit oppivat tuntemaan Ripen nopeasti. Se oli se ruskean-valkoinen koira, joka piti kiertää kaukaa, jollei sen omistaja älynnyt siirtyä loitommalle.
Lapissa Ripellä oli ollut häkki ja lämmitetty koppi, jossa se oli viihtynyt. Kun muutin työn perässä etelään, huomasin pian, ettei koira-aitaus sopinut kaupunkiyhteisöön, jossa asutaan lähekkäin. Rippe tykkäsi ulvoa koppinsa katolla. Siitä naapurit eivät tykänneet. Niinpä opettelimme Ripen kanssa, miten ollaan sisäkoirana, joka pistäytyy ulkona lenkillä.
Rippe oli älykäs koira, joka oppi pian, miten Espoon talon ulko-ovi voi käpälillä ja kuonolla näprätä auki, jonka jälkeen se voi muina koirina lähteä omalle lenkille, mukavasti ilman hihnaa ja pantaa. Kiinniottaminen oli Ripestä hauska leikki, jota oli mukava jatkaa paitsi silloin, kun emäntä kavalasti houkutteli tulemaan luokse vilauttamalla taskussaan kuljettamia herkkupaloja. Ulko-oveen asennettiin salpa. Sitä Rippe ei saanut auki.
Korona-aika oli Ripestä mukavaa aikaa. Emäntä oli kaiken päivää kotona, mitä nyt höpisi itsekseen tietokoneruudulle.
Maaliskuun lopussa 2020 Rippe tuli hyvin huonovointiseksi. Vein koiran Viikin eläinsairaalaan, jossa lääkäri antoi tylyn tuomion. Mitään ei enää ollut tehtävissä. Vatsassa ja sisäelimissä levinnyttä syöpää ei voinut pysäyttää.
Palasin kotiin koiran talutin takaistuimella. Itkin koko matkan.
Nyt olimme tyttäreni kanssa valmiita hyvästelemään Ripen. Helteisessä säässä soudimme veneellä Ternujokea ylös. Se on joki, joka laskee talomme kohdalla Kemijokeen. Joki on matala ja kasvaa lumpeita ja vesiheinää kunnes se muutama kilometri jokisuulta terhentyy mataliksi koskiksi. Joen varrella ei ole taloja, vain suota ja metsää. Joki ja sen rannat ovat mainio koti linnuille ja metsäneläimille. Soutaessamme ilman täytti lintujen sirkutus.
Parin kilometrin päässä pysäytimme veneen ja aukaisimme uurnan. Hieno tuhka valui kuin helminauha käsistämme kirkkaaseen jokeen ja hävisi pian aaltojen alle. Yritin puhua, kuinka hieno koira Rippe oli ollut, mutta kurkussa oli möhkäle, joka puuroutti äänen.
Paluumatkalla meille piti seuraa telkkä poikueensa kanssa. Kesä jatkuu, kesä.