Energiakriisistä mietittyä

Opiskelin Helsingissä 1970-luvun alkuvuosina. Me tuon ajan opiskelevat nuoret puhuimme antaumuksella nollakasvusta ja luonnonvarojen ehtymisestä. Vaatimuksemme tuskin saivat vastakaikua muualta kuin omassa kuplassamme. Siellä olimme samaa mieltä: tällaista kulutusta emme voi jatkaa. Vuosikymmenen puolivälissä iskenyt öljykriisi muutti kuitenkin päättäjien ja kansalaisten suhtautumisen. Maan hallitus ja ministeriöt antoivat ohjeita, miten energiaa tulisi säästää. Muistan, kuinka kummalliselta Helsinki näytti, kun kaikki katulamput ja myymälöiden näyteikkunoiden valot oli sammutettu. Suomalaiset ottivat säästämisen tosissaan, mutta kun öljykriisin uhka hälveni, elintasokilpa jatkui entistä kiivaampana.

Lähes viidenkymmenen vuoden takaista historiaa on viime aikoina muisteltu, kun energian hinnan raju kallistuminen pakottaa meidät kaikki muuttamaan energian kulutustapojamme.

Meille suorasähkölämmitystalojen omistajille Energiaviraston sähköyhtiöiden tarjoushintojen tutkiminen tuottaa ahdistusta ja huolta. Markkinat näyttävät nyt meille tylyn puolensa, mutta markkinoista meillä, sähkön ostajilla toki on jo kokemuksia. Kun muutama vuosi sitten yksityistettiin sähkön siirtoyhtiöt, aloimme saada yhden sähkölaskun sijaan kaksi laskua.

Täällä kotona Suomessa ihmettelemme, voiko sähkön hinta todella olla kolmin tai nelinkertainen verrattuna siihen, mitä nyt määräaikaisilla sopimuksilla maksamme. Edessä olevat tilastot kertovat kuitenkin lahjomatonta kieltä. Suuret hinnan nousut ovat mahdollisia myös Suomessa, jossa tähän asti on voitu pitää edullista energian hintaa yhtenä kilpailuvalttina.

Ukrainan sota muutti meidän eurooppalaisten suhtautumisen Venäjän kaasuun. Kun vuosikymmenet oli totuttu siihen, että kaasu tulee idästä, itäenergiasta pitäisi nyt päästä nopeasti irti. Tunnemme myötätuntoa kaasukriisin keskellä kärvisteleviä keskieurooppalaisia kohtaan.  Tavalliset ihmiset eivät ole olleet rakentamassa kaasuputkia Venäjälle. Päättäjät ja yritykset ovat ne päätökset tehneet.

Jossittelua on ihmetellä, miksi korona-aikaa ja sen selättämiseksi rakennettua valtavaa EU:n elvytyspakettia ei ole käytetty energiamurroksen vauhdittamiseen tehokkaammin. Toisaalta tiedämme hyvin, ettei tuulipuistojen ja aurinkovoimaloiden rakentaminen tapahdu yhdessä yössä.

Sähkön hintaan ja siihen, mitä pitäisi tehdä, löytyy tällä hetkellä lähes yhtä monta neuvojaa kuin yliopistoissa ja elinkeinoelämässä on alan asiantuntijoita. Hallitus on valmistelemassa ohjeita, miten kotitalouksien tulisi säästää sähköä ja siten vähentää energian kulutusta. Sen sijaan kysymys siitä, tulisiko sähkön hinnalle asettaa katto, jakaa mielipiteitä. Eri mieltä ollaan myös siitä, tulisiko kotitalouksille tässä tilanteessa maksaa suoraa tukea. Muutamat Euroopan maat ovat jo lähteneet tukemaan kotitalouksia, jotta perheet selviytyvät energialaskustaan. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä Suomenkin pitäisi tehdä kansallisia päätöksiä auttaakseen kallistuvan energian vuoksi talousahdinkoon joutuvia kansalaisiaan. Toisten mielestä sähkön hinnan vakauttamiseen tarvitaan EU:n tasoisia päätöksiä, kun taas toisten mielestä markkinoiden toimintaan ei pidä kajota.

Juupas -eipäs keskustelua seuratessa energian hinta jatkaa kohoamistaan. Ensi talven osalta varoitellaan jo sähkökatkoksista.

Selvää on, että me jokainen teemme voitavamme, että sähkölaskumme alenisi. Vähennämme suihkussa käyntejä, pidämme talojemme lämpötilan totuttua alhaisempana, sammutamme sähkölaitteita, pesemme vain täysiä koneellisia pyykkejä.

Nykyinen energiankriisi ja kaiken aikaa etenevä ilmastomuutos saa meikäläisen, 70-luvun aktivistin huokaamaan: nykymeno ei voi enää jatkua.