Ympäristöyhteistyön nollapiste
Suomies (Rauno Ruuhijärvi) menee, ystävät lakissa.
Sinä päivänä, jolloin kirjani ympäristöyhteistyöstä Venäjän ja Suomen välillä ilmestyi, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ympäristöyhteistyölle, joka alkoi toiveikkaissa tunnelmissa perestroikan aikaan 1980-luvulla, tuli nollapiste.
Tällä viikolla Suomi sulki ovet Venäjältä Barentsin euro-arktisessa yhteistyöstä, joka suurin odotuksin aloitettiin Pohjoismaiden ja Venäjän, niiden pohjoisten alueiden sekä Euroopan unionin kesken 1990-luvun alussa. Miten laajempi arktinen yhteistyö voi jatkua? Arktisessa neuvostossa ovat mukana USA ja Kanada, Pohjoismaiden, Venäjän sekä alkuperäiskansojen lisäksi. Venäjä on tällä hetkellä neuvoston puheenjohtajamaa, eikä sen johdolla muilla ole tällä haavaa halua järjestää yhteisiä kokouksia.
Venäjä, jonka johtajana oli Boris Jeltsin, oli suomalais-venäläiselle ympäristöyhteistyölle toiminnan paikka. Venäjä halusi satsata ympäristöasioiden parantamiseen. Suomalaiset luonnonsuojelijat löysivät Karjalan metsät, joissa vielä löytyi laajoja, koskemattomia erämaita suojeltavaksi. Suomessa erämaita oli enää jäljellä siellä täällä pieninä pirstaleina. Venäjälle perustettiinkin laajoja kansallispuistoja ja muita suojelualueita.
Suomalaiset innostuivat auttamaan miljoonakaupunki Pietarin jätevesien puhdistamista. Työ ei ollut venäläisten auttamista auttamisen ilosta. Suomalaisilla oli itsekkäät syyt, miksi Venäjän lähialueiden päästöt haluttiin saada kuriin. Päästöt eivät nimittäin jääneet Venäjälle. Itäinen Suomenlahti oli Pietarin jätevesien vuoksi erittäin huonossa kunnossa. Ilman päästöistä eivät kärsineet vain venäläiset. Päästöt tulivat rajojen yli. Tuloksia saatiin pitkäjänteisen yhteistyön tuloksena ja itäinen Suomenlahti alkoi puhdistua.
Vladimir Putinin valtakaudella, joka jatkunut koko tämän vuosituhannen, suomalaiset ovat saaneet tottua siihen, että Venäjällä virkatehtäviä voi hoitaa vain, kun on Kremlin luottamus, olipa kysymys kuvernööreistä tai ministereistä. Kun Suomessa hallitukset ja niihin valitut ministerit istuvat pääsääntöisesti koko vaalikauden, Venäjällä ministerien erot ovat yhtä äkillisiä kuin yllättäviä. Virkakautensa alussa Putin lakkautti koko Venäjän ympäristöhallinnon ja perusti tilalle luonnonvarahallinnon, jossa luonnonvarojen hyödyntämistä ja suojelua käsitellään samassa ministeriössä.
Vielä Krimin miehityksen jälkeen ympäristöyhteistyö jatkui. Kysymys oli kuitenkin enemmän vuoropuhelusta, sillä kansainväliset rahoittajat lopettivat Venäjän ympäristöhankkeiden rahoituksen.
Viime vuosina erityisesti jätekysymykset ovat olleet yhteisten kokousten asialistalla. Tavalliset venäläiset suuttuivat hallintoonsa ja ryhtyivät protestoimaan vuotavista kaatopaikoista ja niiden aiheuttamista terveys- ja ympäristöongelmista. Protestit oli pakko noteerata myös Kremlissä. Jäteasiat eivät kuitenkaan Venäjällä tule koskaan kuntoon niin kauan, kun on helpompaa ottaa rahaa ja käydä kippaamassa jätekuorma metsään metsäneläinten ja paikallisten asukkaiden ihmeteltäväksi kuin käsitellä jäte asianmukaisesti.
Ilmastomuutosta Kremlkään ei voi estää. Se etenee kiihtyvällä vauhdilla Venäjän pohjoisilla alueilla sulattaen ikiroutaa ja aiheuttaen vahinkoa infrastruktuurille, asutukselle ja elinkeinoille.
Sotataloutta parhaillaan elävän Venäjän ympäristöongelmat eivät ole mihinkään hävinneet. Maalla on edessään jättiurakka siivota maaperä, pohjavedet ja vesistöt saasteista ja vähentää hiilidioksidipäästöjä ilmaan. Maan talous on vahvasti riippuvainen öljystä ja kaasusta, jonka ostamisesta länsi haluaa nyt pikaisesti päästä eroon.