Vihreä siirtymä - ympäristöharppaus vai –uhka
Vihreä siirtymä - ympäristöharppaus vai –uhka. Tällaisella otsikolla ympäristöjuristit kokoontuivat kevätseminaariin Helsinkiin. Pääasiassa seminaarissa puhuttiin EU lainsäädännöstä. Onhan koko Vihreä siirtymä - Green deal - tapahtunut hyvin EU-vetoisesti. Nyt toimintansa päättävä EU komissio on tuottanut uutta, vihreää siirtymää edistävää lainsäädäntöä sellaisella vauhdilla, mihin mikään aikaisempi EU:n komissio ei ole kyennyt. Pääosin lakiesitykset – direktiivit ja asetukset – on neuvottelujen jälkeen hyväksytty EU:n parlamentissa ja jäsenmaissa.
Seminaarissa kysyttiinkin, hidastuuko EU:n lainsäädännön kehittäminen. Aletaanko tinkiä ympäristönsuojelun tasosta? Eurovaalien jälkeen tiedämme enemmän, millaissa tunnelmissa uutta komissiota rakennetaan ja millaisella ohjelmalla. Toisaalta kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä siitä, että olisi hyvä myös antaa aikaa nykyisen säädöstulvan asianmukaiseen toimeenpanoon. Elinkeinoelämän keskusliiton juristi muistutti, että suomalaiset yritykset ovat innolla lähteneet vihreän siirtymän toimeenpanoon. Yrityksissä nähdään, että vihreä siirtymä tuo suomalaisyrityksille kilpailuetua. Myös EU:n lainsäädäntö edellyttää yritysten toimivan kestävästi.
Tärkeää on, että ilmastomuutoksen torjumiseksi tehtävät investoinnit ovat oikeudenmukaisia, painotti professori Anne Kumpula. Vihreän siirtymän valtakunnalliset vaikutukset voivat olla erittäin positiivisia, mutta paikallisesti voidaan kärsiä haitoista, totesi ympäristöministeriön kehittämispäällikkö Juho Korpi.
Suomessa vihreän talouden investointisuunnitelmia on vireillä yli 200 miljoonan euron edestä. Eri asia tietenkin on, kuinka moni niistä toteutuu. Vihreän siirtymän investoinneilla EU tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Suomen lakiin kirjoitettu tavoite on kunnianhimoisempi. Vuoteen 2035 mennessä Suomen pitäisi olla hiilineutraali.
Miten onnistua samanaikaisesti saavuttamaan ympäristön laatutavoitteet ja lisäämään uutta teollisuutta, josta aiheutuu vesistövaikutuksia, pohti väitöskirjatutkija Suvi-Tuuli Puharinen. Hänen neuvonsa oli se, että Suomen tulisi vihdoinkin panna vesipuitedirektiivi toimeen asianmukaisesti. Hän huomautti, että direktiivin mukaan vesistön tilaa voi huonontaa vain erinomaisesta hyvään.
Euroopan unioni haluaa, että vihreän siirtymän hankkeet kuten tuulivoima ja kaivokset saavat ohituskaistan luvituksessa. Luvat tulisi ratkaista nopeasti. Luonto- ja lintu- ja vesipuitedirektiivin määräyksistä tulee voida poiketa. Professori Niko Soininen löysi nykyisestä kiireestä saada vihreän talouden investoinnit liikkeelle yhtymäkohtia Suomen sodanjälkeiseen vesivoimarakentamiseen. Silloin yleisen edun katsottiin vaativan voimaloiden nopeaa rakentamista. Rakentaminen tehtiin poikkeuslaeilla. Varsinainen lupa rakentamiseen ja edunmenettäjien asiat voitiin käsitellä jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Luontoarvojen tulisi olla mukana ilmastoinvestointien päätöksenteossa, kiteytti Soininen.
Kun EU:sta tulee määräys nopeuttaa yleisen edun kannalta tärkeiden hankkeiden toteuttamista, mitä Suomessa voidaan tehdä muuta kuin toimia EU:n päätöksen mukaisesti, seminaarissa kysyttiin. Luvituksen sujuvoittamista valmistellaan jo, ympäristöministeriöstä paikalla ollut virkahenkilö vastasi.
Lopulta päädyttiin keskustelemaan siitä, miten lainsäädäntömme kykenee vastaamaan hankkeisiin, joilla on sekä ilmasto- että luontovaikutuksia. Jäimme pohtimaan, ylläpitävätkö nykyiset ympäristölakimme liikaa vanhaa tuotantomallia, kun yhteiskunnassa toteutetaan syvällistä murrosta . Ovatko ilmasto-oikeudenkäynnit esimerkki siitä, miltä tulevaisuuden sääntely näyttää?