Vielä on skarpattava
Korona tuli kylään, eikä suostu lähtemään. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen me henkisen työn tekijät olemme kyhjöttäneet kotikonttoreilla. Zoomit, teamsit, skypet ja muut värkit ovat tulleet tutuiksi. Webinaarit täyttävät päivämme. Sähköisiin työpöytiin tottuneet ovat kehittäneet omia viritelmiä, miten voi työskennellä tietokoneen ääressä myös seisten. Jotkut käyttävät korkeamman työpöydän saadakseen silityslautaa, toiset pinoavat kirjoja, minulla on haitarilaatikko pöydän päällä ja siinä läppäri.
Johtamiselle korona-aika asettaa uusia haasteita: työntekijä on kohdattava, häntä on kuunneltava ja tuettava myös etänä. Työhyvinvointia tämä aika on koetellut. Jokainen jo tietää, kuinka puuduttavaa on istua kahdeksan tuntia etäkokouksia. Onneksi ulkoliikuntaa harrastavalle talvi on mitä mainioin: hiihtäminen onnistuu poiketen monesta viime talvesta myös pääkaupunkiseudulla.
Joku on kotona keksinyt uudestaan puhelimen ja huomannut, että työkaveria voi lähestyä muuallakin tapaa kuin sähköpostilla ja nettiseminaarissa. Mutta kuinka mahtavaa olisikaan saada puristaa jonkun kättä. Mutta ei, se on kielletty niin kauan kun kutsumaton vieras viipyy.
Pakko tunnustaa, että alkaa tympiä, maskit, rajoitukset, kaikki. THL:n Mika Salmisestakin on tullut melkein perheenjäsen, kun hän joka ilta vierailee olohuoneessani television uutislähetyksissä huolestuneen näköisenä. Minä toivoisin, että Salmista alkaisi vierailla harvemmin. Mutta ei se siltä näytä. Kestettävä vielä on ainakin kesään.
Olemme kukin omalla tavallamme opetelleet kriisin hallintaa, varautumista, suojatumista ja ennakoimista. Asetamme maskin naamalle, kun menemme ihmisten ilmoille markettiin, apteekkiin tai metroon. Käsidesiä olemme kuluttaneet litrakaupalla.
Lapsille ja nuorille korona on sukupolvikokemus, johon luultavasti muistellaan tulevaisuudessa kummallisena aikana. Vanhat muistavat vielä hongkongilaisen, aasialaisen, lapsihalvauksen ja muut viruksen aiheuttamat vakavat sairaudet, joita oli heidän nuoruudestaan ennen kuin rokotukset saatiin käyttöön.
Kaikesta suojautumisesta huolimatta havaittujen koronatapausten määrä ei ole suuresti vähentynyt viime aikoina, ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla. On toki maakuntia, joissa virustilanne on pysynyt rauhallisena. Monelta työpaikalta on kuulunut huonoja uutisia. Ne ovat työpaikkoja, joissa työntekijät eivät voi hoitaa etänä tehtäviään. Äskettäin Pohjois-Ruotsista akkutehdastyömaalta koronavirus levisi viikonloppuvapaalle kotiin palaavien työntekijöiden mukana yli rajojen, myös Suomeen.
On ollut yllättävää havaita, kuinka löysä koronatestaus on rajanylityspaikoillamme. Kun testiin tulo on vapaaehtoista, kaikki eivät pysähdy testipaikoille, vaan ajavat suoraan kotiin.
Kaikki eivät myöskään tunnu ottavan omaehtoista karanteenia tosissaan. Pakkoko pitää olla, ennen kuin teemme, mikä oman ja muiden terveyden suojelemiseksi on parasta?
Muualla Euroopassa on jouduttu koronatilanteen pahennuttua toimeenpanemaan tiukkoja rajoituksia. Suomessa tasapainoillaan: talouden pyöriä halutaan pitää edes jollakin tavalla pyörimässä ja samalla huolehtia kansalaisten terveydestä. Jotta tässä onnistutaan ilman uusia rajoitusten kiristyksiä, vielä meidän kaikkien on skarpattava.
Nyt odotamme rokotteita kuin kuuta nousevaa. Rokotteiden hankkiminenkaan ei ole sujunut niin kuin Strömsössä. Rokotteita kuitenkin on luvassa myös Suomeen pienellä viiveellä. Viiveestä voi kuitenkin olla se haitta, että virus ehtii muuntua. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa virus muuntui vastustuskykyiseksi rokottamiselle jo ennen kuin rokotukset ennätettiin kunnolla aloittaa. Rokotteita kuitenkin osataan kehittää nopeastikin myös uusia virusmuunnoksia vastaan.
Itselleni on ollut yllätys kuulla, että kausi-influenssarokotteen teho on vain noin 60 prosenttia. Hyvin se on silti omalla kohdallani suojannut. Koronarokotteen aion ottaa heti, kun vuoroni tulee.