Venäjä muuttui, venäläiset eivät

Kirjoitin kirjan matkoistani Venäjällä 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle. Kun ajattelen taaksepäin, tuntuu, että noista ajoista on kulunut valtavan kauan aikaa. Yli kahdessakymmenessä vuodessa Venäjä on muuttunut, venäläiset eivät.

1990-luvulla meillä Suomessa uskottiin, että Venäjästä oli kehittymässä markkinatalousmaa ja demokratia, jos ei ihan lännen malliin, niin siihen suuntaan. Venäjällä ihmiset puhuivat puhumasta päästyään Venäjän talouden tilasta, palkoista, eläkkeistä ja erityisesti ympäristöongelmista. Ympäristö oli päässyt neuvostoaikana monin paikoin surkeaan kuntoon. Venäläinen, jolla luonto oli tärkeä, suri ympäristön tilaa ja vaati muutosta. 1990-luku oli ympäristöliikkeiden aikaa Venäjällä, kunnes vuosikymmenen lopulla monet niistä leimattiin ulkomaiden agenteiksi.

1990-luvun Venäjällä kuvernööreillä oli paljon valtaa, koska presidentti Boris Jeltsin oli tahtonut, että alueet saivat niin paljon valtaa kuin pystyivät sitä ottamaan. Kuvernöörit valittiin suoralla kansanvaalilla. He halusivat kansainvälistä yhteistyötä ja ulkomaisia investointeja alueilleen. Yhteistyötä syntyi, mutta ulkomaisia investointeja vähän, sillä Venäjän epävaaa talous ei houkutellut tulijoita.

Tunnelma muuttui, kun vuosikymmen kääntyi lopuilleen. Rupla romahti, ihmiset jonottivat pankkien ovilla nostaakseen vähäiset säästönsä. Pankkeja meni konkurssiin, palkkoja ja eläkkeitä ei pystytty maksamaan, Venäjän bruttokansantuote romahti. Ihmisillä oli huoli päivittäisestä toimeentulosta. Välistä tuntui, kun vierailin Siperian kylissä, että ihmiset elivät lähes luontaistaloudessa. Ruoka kasvatettiin kotipihan kasvimaalla ja kaupasta ostettiin vain välttämättömin.

2000-luvulla Venäjä siirtyi Putinin aikaan. Kuvernöörien suora vaali lopetettiin. Öljyn jatkuvasti nousevan maailmanmarkkinahinnan ansiosta Venäjä vaurastui. Uusia öljyn tuotantokenttiä otettiin käyttöön. Venäläiset pääsivät ensimmäistä kertaa kuluttamisen makuun. Ostettiin autoja, matkapuhelimia, ipadeja ja käytiin lomalla ulkomailla.  Venäläinen ryhtyi puhumaan 1990-luvusta ”sekaannuksen aikana”.

Suomalaiset rakensivat venäläisille asuntoja Pietariin, suomalaiset kaupan jätit investoivat Venäjälle, suomalaista juustoa ja muita elintarvikkeita sai ostaa ruokakaupoista.  Venäjä ryhtyi Saksan kanssa suunnittelemaan kaasuputkea Viipurista suoraan Itämeren alitse Saksaan.

2000-luvulla Venäjä kääntyi sisäänpäin. Moskovan valta vahvistui ja alueiden valta kapeni. Presidentti päätti, kuka sai olla ehdokkaana kuvernöörivaalissa. Talouden rakenteellisten ongelmien korjaamiseen ei ollut kiinnostusta. Öljyn ja kaasun vienti kun kannatti ilman uudistuksiakin.

Krimin valtauksen ja Venäjälle määrättyjen pakotteiden jälkeen kansainväliset rahoittajat lopettivat toiminnan Venäjällä. Pakotteet ovat olleet voimassa jo yli puolenkymmentä vuotta. Korona pandemian vuoksi kanssakäyminen on muutenkin hiljentynyt. Itäraja, jonka aukeaminen 1990-luvun alussa oli iso juttu, on ollut koronan takia taas kiinni.

Lehdistä luemme, että venäläinen on taas huolissaan ympäristön tilasta. Tieto eri puolilla Venäjää sattuneista ympäristökatastrofeista leviää vaivattomasti sosiaalisen median kautta. Venäjä on myös sitoutunut toteuttamaan Pariisin ilmastosopimusta.

Venäjällä riittää ilmasto- ja ympäristöhaasteita. Toisaalta Venäjällä suurten havumetsien maana, on runsaasti hiilinieluja.

Usein sanotaan, että Venäjällä mikään ei ole mahdollista, mutta kaikki järjestyy. Onnistuuko Venäjä siirtymään hiilineutraalille polulle ja  siivoamaan ympäristöjälkensä?