Oikeudenmukainen siirtymä kaipaa sisältöä
Suomi on siirtymässä vuoteen 2035 fossiilitaloudesta hiilineutraaliin yhteiskuntaan nopeammin kuin yksikään muu maa maailmassa. Vuosi 2035 on yllättävän lähelle, mutta poliitikkojen ajatuksissa se on vielä kaukana. Väliin mahtuvat kahdet eduskuntavaalit.
Paljon on puhuttu siitä, minkä kaiken pitää muuttua. Fossiililiikenteestä pitää siirtyä päästöttömään, metsien hiilinielua kasvattaa, jätteitä kierrättää, energiaturpeen käyttö lopettaa, öljykattilat vaihtaa maalämpöön ja muukin fossiilienergia vaihtaa uusiutuvaan ja ruokavalio muuttaa ilmastoystävälliseksi, muun muassa. Samaan hengen vetoon poliitikot puhuvat siitä, että toimien tulee olla oikeudenmukaisia. Myös Euroopan unioni on painottaa, että ” Vihreän siirtymän” tulee olla reilu. Oikeudenmukaisesta siirtymästä on tullut kuin sadun stiiknafuulia: kaikki puhuvat siitä sanomatta oikeastaan mitään.
Mitä ajattelee tästä Itä-Suomen pikkukylässä asuva nainen, joka ajaa päivittäin töihin viidenkymmenen kilometrin päässä olevaan lähikaupunkiin 12-vuotta vanhalla autollaan? Hän kaipaa politiikoilta selkeitä vastauksia, miten suunnitellut toimet vaikuttavat hänen elämäänsä. Miten siirtymä voi olla hänelle reilu? Kiinnostaako hänenlaisensa keskituloinen ihminen poliitikkoja, jotka reilusta siirtymästä puhuessaan korkeintaan muistavat mainita sen, että kaikkein pienituloisimpia pitää ehkä auttaa maksamalla suoraa tukea?
Pääministeri Sanna Marin järjesti alkusyksystä pyöreän keskustelun ilmastopolitiikan oikeudenmukaisen siirtymän rakennuspalikoista. Puhujat ja tilaisuudessa järjestetyn paneelin osanottajat olivat niitä, jotka yleensäkin kutsutaan puhumaan näistä asioista. Paikalla oli siten yliopistoväkeä, yksi nuorten ilmastoaktiivien edustaja, Ilmastopaneelin puheenjohtaja, tutkimuslaitoksia, kansanedustajia, ministereitä, työmarkkinajärjestöjä ja yksi ympäristöjärjestö.
Tilaisuus oli varmasti hyvä ja antoisa kaikille niille, jotka seurasivat valtiovarainministeri Matti Vanhasen vetämää keskustelua YouTubesta. Todennäköisesti seuraajat olivat niitä, jotka yleensäkin seuraavat ilmastopoliittista keskustelua. Seuraajien joukossa ei tietenkään ollut edellä mainitsemani itä-suomalainen nainen. Hän saa ilmastopolitiikan tietonsa mediasta ja keskustelemalla kavereidensa kanssa.
Ilmastopolitiikalla on suomalaisten vahva tuki. Kyselytutkimusten mukaan yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii jokaiselta suomalaiselta oma-aloitteista elintapojen muuttamista.
Siirtyminen nollapäästöiseen yhteiskuntaan tarkoittaa suuria muutoksia jokapäiväisessä elämässä. Negatiivisiakin vaikutuksia väistämättä tulee. Niiden välttämiseksi tarvitaan varmasti lisää muun muassa uudelleen-, täydennys- ja muuntokoulutusta. Siirtymällä on työllisyys- ja tulonjakovaikutuksensa ja syntyy myös uusia osaamistarpeita. Tarvittavat toimet olisi hyvä suunnitella hyvissä ajoin niin, että kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle on jatkossakin ihmisten laaja tuki.
Poliitikot rakastavat tiekarttoja. Niihin kirjoitetaan askelmerkkejä ja tavoitteita, mitä aiotaan toteuttaa. Nyt tarvittaisiin vähintään tiekartta, jossa hallitus kertoisi, millaisilla keinoilla tavallisille suomalaisille, asuivatpa he kaupungeissa tai maalla, oikeudenmukainen siirtymä turvataan.