Nuorten jaksamisella on väliä

Elokuvateatteri oli puoli tyhjä tai puoleksi täynnä. Valkokankaan mainoksessa Hollywoodin elokuvatähdet toivottivat tervetulleeksi takaisin. Ilmassa leijui tuttu popcornin tuoksu. Kyllä, vihdoinkin elokuvateatterit olivat auenneet ja me, kasvomaskien taakse naamioituneet pujahdimme omille paikoillemme, jotka oli sijoitettu niin, että väliin jäi pari penkkiä tyhjäksi. Pääosa elokuvayleisöstä oli nuoria. Tuntui hyvältä. Tämä oli melkein kuin normaalia.

Ai, että mikä elokuva? Dyyni. Syyllistymättä enempää juonipaljastuksiin, kerrottakoon, että tämä 1960-luvulla kirjoitettuun scifi-tarinaan perustuva elokuva on yllättävän ajankohtainen. Elokuvassa luonnonvaroja riistetään seurauksista välittämättä. Vesipula oli ajanut planeetan väen ottamaan talteen jopa oman hikensä tuottamat nestepisarat.

Tuntuu hyvältä, että koronan jälkeinen aika on vihdoinkin tulossa. Pääosa rajoituksista aiotaan poistaa aivan kohta. Silti yhä huomaan arkailevani paikoissa, missä on paljon ihmisiä. Mietin, onko joukossa niitä, jotka syystä tai toisesta eivät ole ottaneet rokotusta. Toisaalta luotan THL:än ja STM:n televisiossa usein näkyviin puhuviin päihin, jotka vakuuttavat, että kahden rokotuksen saaneelle korona on lievempi, jos siihen rokotuksista huolimatta sairastuu.

Yhä useammin huomaan miettiväni, että puolitoista vuotta nuoren ihmisen elämässä on pitkä aika. Siihen on saattanut mahtua ylioppilaskirjoitukset, opintojen aloittaminen yliopistossa tai muussa koulussa, valmistuminen tai oman urheiluharrastuksen katkeaminen, kun sisäliikuntapaikat ovat olleet kiinni.

Nuori vasta rakentaa sosiaalista verkostoaan kaveripiirissä ja koulussa tai ensimmäisessä työpaikassaan. Esimerkiksi yliopisto-opintojen aloittaminen viime syksynä oli karua, koska yliopistoyhteisöön saattoi tutustua pääasiassa vain etänä. Opiskelijan arki muuttui kerta heitolla yksinäiseksi puurtamiseksi ja tulevaisuuskin alkoi vaikuttaa epävarmalta.

Emme vielä edes tiedä, millaiset jäljet korona-aika kaikkiaan on nuorten mieliin jättänyt. Selvää on, että nuorten jaksaminen on ollut tiukilla. Ahdistukselle, huonolle ololle, keskittymisvaikeuksille tai loppuun palamiselle nuorella iällä ei kannata hymähdellä.

Mielen terveysasioista kouluissa huolehtii kunnan terveydenhuolto ja yliopistoissa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS, mutta usein apua ei ole saatavilla silloin, kun nuori sitä tarvitsisi. Jonot ammattiauttajille ovat usein pitkiä. Oppilaitosten järjestämälle henkilökohtaiselle opintojen ohjaukselle ja vertaistuelle on korona-aikana ollut huutava tarve, mutta resursseja tähän ei ole ollut riittävästi.

Nuorten mielen terveyden ympärille on syntynyt myös vapaaehtoisten auttajien verkosto. Esimerkiksi vapaaehtoisten avaama chat-palvelu on tärkeä kanava. Kuka hyvänsä 12-29 -vuotias voi tulla sinne keskustelemaan häntä askarruttavista asioista. Vapaaehtoisten apu on tervetullutta, mutta myös suomalaisella hyvinvointiyhteiskunnalla pitää olla halua, rahaa ja aikaa tukea nuoria arjessa. Tuen tulisi olla nuoren saavutettavissa matalalla kynnyksellä.

Ei riitä, että juhlapuheissa sanotaan nuorten olevan tärkein voimavara. Tarvitaan myös tekoja.