Millainen ilmastopolitiikka on reilua?

Millainen ilmastopolitiikka on reilua ja oikeudenmukaista? Miten ilmastotoimista aiheutuvat menetykset kompensoidaan? Vaikka päästövähennykset saavutettaisiin koko yhteiskunnan kannalta pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla, alueelliset ja yksilökohtaiset vaikutukset voivat olla suuret.

Ympäristöministeriö järjesti muutama päivä sitten webinaariin, jossa pohdittiin sanaparia ilmastopolitiikka ja oikeudenmukaisuus. Ministeriö haki seminaarista eväitä uuden ilmastolain valmistelulle.

Tilaisuuden ohjelma oli tutkijavetoinen. Eri alojen asiantuntijat pohtivat oikeudenmukaisen siirtymän olemusta eri näkökulmista. Kuultiin kansainvälisen oikeuden, taloustieteen, luonnontieteiden, ympäristöoikeuden ja saamelaisten näkökulmia. Myös järjestöille oli annettu tilaisuus kommentteihin.

Tilaisuuden puheenvuoroista jäi päällimmäisenä mieleen, että oikeudenmukainen ilmastopolitiikka ymmärretään monella tavalla.  Toiset katsovat sitä globaalista näkökulmasta, jolloin puhujan mielestä on oikein, että Suomi rikkaana hyvinvointivaltiona tekee ilmastopolitiikassa enemmän ja nopeammin kuin köyhät maat. Painotetaan myös vastuutamme tuleville sukupolville. Ei ole reilua viedä lapsiltamme ja lastenlapsiltamme mahdollisuudet puhtaaseen ilmaan ja monimuotoiseen luontoon. Toiset taas miettivät asiaa alueiden ja toimijoiden näkökulmasta. Kun hiilineutraaliutta tavoitellaan, toiset menettävät, toiset hyötyvät. Miten kompensoidaan työpaikkojen menetykset? Entä työntekijöiden uudelleen kouluttaminen? Turve-ala ei ole ainoa, joka on murroksessa.

Suomen nykyinen ilmastolaki on ollut voimassa puolenkymmentä vuotta. Se ei koske päästökauppaa, vaan vain päästökaupan ulkopuolisia sektoreita kuten liikennettä, maataloutta ja rakentamista. Ilmastolain perusteella on laadittu keskipitkän aikavälkin ilmastosuunnitelma, kotoisasti Kaisu. Suunnitelma ei ole velvoittava. Valtion viranomaisten on otettava suunnitelma huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Marinin hallitus haluaa ilmastolaista nykyistä sitovamman. Uuteen lakiin on tarkoitus kirjata hallitusohjelman tavoite, Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Halutaan myös määritellä ne keinot, joilla hiilineutraalisuuteen pyritään. Samaan aikaan myös Euroopan unioni on kiristämässä ilmastotavoitteitaan.

Seminaariesitelmissä kerrottiin, että monessa maassa suunnitelluista ilmastotoimista on laadittu vaikutusarviointi, josta voi päätellä, mitkä alueet ja toimialat tulevat kärsimään, mitkä hyötymään. Mikäli ilmastolaistamme halutaan tehdä tiukempi ja sitovampi, vaikutusten arvioinnin tulisi olla osa ilmastotoimien lakisääteisiä edellytyksiä.

Miten ilmastotoimista aiheutuvat menetykset kompensoidaan onkin vaikeampi kysymys. Millainen liikenteen ilmastopolitiikka on oikeudenmukaista  toistakymmentä vuotta vanhalla autolla ajavalle sivukylän asukkaalle? Entä, mikä auttaa poronhoitajaa, jonka elinkeinon harjoittaminen vuosi vuodelta vaikeutuu talvien lämpenemisen vuoksi? Onko yhteiskunnassa kartoitettu ne toimialat, joissa hiilineutraaliuteen siirtyminen tietää töiden loppumista ja uudelleen kouluttautumista muille aloille? Vastauksia kompensaatioasioihin ei seminaarista saatu. Selvää on, että poliittiset päättäjät joutuvat näihin ottamaan kantaa, toivottavasti hyvien vaikutusarviointien pohjalta.

Entä vievätkö kansalaiset Suomessakin valtion oikeuteen, kun se ei toteuta ilmastotoimia riittävän rivakasti?  Ilmasto-oikeudenkäyntejä on nähty Euroopassa. Asialla ovat olleet lapset ja nuoret.