Politiikan penkkiurheilijan mietteitä

Vaalit ovat ohi. Me politiikan penkkiurheilijat voimme keskittyä arvuuttelemaan, mitä nyt seuraa.

Vaalit olivat alue- ja paikallisvaalit. Niissä ei päätetty valtakunnan politiikan linjoista, saati sitten tulevan maan hallituksen kokoonpanosta. Niissä valittiin, ketkä meidän asioitamme hoitavat kaupunkien ja kuntien valtuustoissa ja hyvinvointialueilla. Mutta ilman muuta valtakunnan politiikka ja hallituksen päätökset vaikuttivat äänestäjien käyttäytymiseen. Oppositiopuolueilla vaalit menivät hyvin. Nyt mietimme, vaikuttaako vaalitulos mitenkään, kun hallitus kokoontuu puoliväliriihen runsaaan viikon kuluttua.

Ihmisiä riepoo sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset. Asunnottomuuskin on palannut suuriin kaupunkeihin. Näistä asioista puhuttiin turuilla ja toreilla kaikkein eniten. Jopa vakavaraisessa Espoossa, jossa minulla on kortteeri, vanhusten palveluiden muuttaminen digipalveluiksi hämmästyttää ja ärsyttää. Miten ne kehtaavat, puhisi tuttavani, jonka muistisairas äiti asuu yksin omakotitalossaan.

Jonot julkisiin terveyden- ja sosiaalihuollon palveluihin eivät ole kunniaksi maallemme, joka on vuosikymmenet ylpeillyt sanomalla olevansa hyvinvointivaltio. Pahimmillaan julkisten palveluiden näivettäminen johtaa siihen, että jokainen, jolle se on mahdollista, ostaa yksityisen terveysvakuutuksen. Tämän kehityksen myötä kansalaisten osoittama tuki julkiselle palveluille ja halukkuus kustantaa niitä verovaroin, rapautuu vähitellen.

Aivan oikein muistetaan huomauttaa, että sosiaali- ja terveysmenot ovat kasvaneet, kun ikäihmisiä on enemmän. Mutta onko se meidän 1940- ja 1950-luvulla syntyneiden vika, että meitä syntyi ankarien sotavuosien jälkeen luultavasti enemmän kuin koskaan Suomen historiassa? Olemme rakentaneet kukin omalla paikallamme suomalaista hyvinvointivaltiota. Monen meidän ikäluokkamme naisen ja miehen eläke on todella pieni.

Maksamme verot mukisematta, sillä tunnemme ahdistusta nuorten ja nuorten perheiden puolesta. Nuoret eivät ole voineet valita, millainen on Suomen nykyinen ikärakenne.  Tarvitsemme enemmän ylisukupolvista keskustelua ja toistemme ymmärtämistä. Olemme kaikki samassa veneessä.

Monet eläkkeellä olevat haluaisivat vielä tehdä työtä, jos sitä olisi tarjolla, mutta nykyään edes työikäinen varttuneempi henkilö ei saa työpaikkaa, vaikka kuinka haluaisi, sillä työnantajan mielestä hän on liian vanha. Toivottavasti tästä ikäsyrjinnästä työelämässä vähitellen päästään irti.

Tiedämme kaikki, että tarvitsemme ihmisiä vierailta mailta tekemään töitä, joihin meiltä ei löydy tarpeeksi tekijöitä. Olisi hyvä, jos äsken pidettyjen vaalien tuloksena maahanmuuttajiin alettaisiin suhtautua vähän positiivisemmin. Tarvitsemme maahanmuuttajia yhtä lailla siivoojiksi, bussikuskeiksi kuin korkean teknologian työpaikkoihin. Voisimme aloittaa maahanmuuttajapositiivisen suhtautumisen kertomalla meidän korkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeleville ulkomaalaisille nuorille, että toivomme heidän työllistyvän Suomessa.  Voisimme kertoa, että maamme arvostaa heitä ja tarvitsee heidän osaamistaan.