Direktiivitsunami yllätti
Euroopan komission aloittama Vihreän kehityksen ohjelma ( Green deal) on laaja ja kunnianhimoinen toimenpidepaketti. Sen avulla EU:n tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä – ensimmäisenä maanosana maailmassa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää huomattavaa päästöjen vähentämistä, investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin sekä luontokadon pysäyttämistä. Koko EU:n talous on tarkoitus muuttaa kestäväksi niin, että siirtymä hyödyttää yrityksiä ja on samalla myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. Vihreä siirtymä liittyy niin maatalouteen, teollisuuteen, liikenteeseen kuin energia-asioihin, muun muassa.
Nykyisen Ursula von der Leyenin johtaman komission työ päättyy ensi keväänä. Silloin pääsemme äänestämään edustajat Euroopan parlamenttiin ja tämän jälkeen alkaa jäsenvaltioiden ja parlamentin yhteinen prosessi uuden komission nimittämiseksi. Vihreän siirtymän edistäminen epäilemättä jatkuu myös seuraavan komission ja parlamentin aikana.
Viime vuodet EU:n lainsäädäntöä on uudistettu vauhdilla. Jotkut puhuvat jo direktiivitsunamista, jolla Bryssel on piiskannut jäsenmaita muuttamaan kansallisia lakejaan, jotta Vihreän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa. Ilmastolaki, metsästrategia, kiertotalousohjelma, ennallistamisasetus, kriittisten raaka-aineiden asetus, päästökaupan uudistaminen ja monta muuta lainsäädäntöhanketta on viety rivakasti eteenpäin. EU:n taksonomia ja kestävyysraportointi työllistävät tällä hetkellä niin rahoittajia kuin yrityksiä.
Suomella on Euroopan unionia kunnianhimoisempi hiilineutraalisuustavoite, sillä aiomme olla hiilineutraalimaa jo vuonna 2035. Oman tavoitteemme saavuttaminen edellyttää sekä päästöjen leikkaamista että hiilinielujen kasvattamista. Samaan pyrkii EU, mutta hitaammalla aikataululla. Silti EU:n muutosvauhti tuntuu monesti yllättäneen poliitikot ja virkamiehet. Täällä Suomessa EU:ssa menossa oleviin lainsäädäntöhankkeisiin vaikutetaan usein valitettavan myöhään.
Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995, meillä rakennettiin EU:n ennakkovaikuttamisjärjestelmä. Perustettiin EU:n ministerivaliokunta ja virkamiestyöryhmä, johon viimeksi mainittuun työhön myös sidosryhmät osallistuvat laajasti. Eduskunta sai oman EU valiokunnan, jossa käsitellään kaikki tärkeimmät EU:ssa menossa olevat asiat.
Rakennettu järjestelmä ottaa siis huomioon sekä kansalaisyhteiskunnan että parlamentarismin. Käytännössä asiat, jotka Suomen EU-valmisteluprosessin kautta käsitellään, ovat kuitenkin olleet ehkä jo vuosia EU:ssa valmistelussa. Komission kannat ovat jo pitkälle lyöty lukkoon, kun Suomessa ryhdytään vasta pohtimaan, mitä direktiivi tai asetus mahtaa tarkoittaa meille. Usein on helppo sanoa ei, mutta lähes kolmenkymmenen jäsenmaan joukossa, yksi ein sanoja ei lopputulosta ratkaise, ellei päätökseen tarvita kaikkien jäsenmaiden suostumusta. Useimmissa asioissa päätös on enemmistöpäätös.
Tarpeesta parantaa ennakkovaikuttamista EU:ssa on puhuttu vuosikausia. Myös nykyinen hallitus on kirjoittanut asiasta hallitusohjelmassaan. Selvää on, että tarvitsemme enemmän vuoropuhelua komissiossa asioita valmistelevien virkahenkilöiden kanssa riittävän varhaisessa vaiheessa.
Miten yhteydenpitoa suomalaisten lainvalmistelijoiden ja Brysselin virkaväen välillä voitaisiin parantaa? Se edellyttäisi vähintään sen, että Suomella olisi Brysselin edustustossaan enemmän väkeä seuraamassa, millaisia asioita komissiossa valmistellaan. Olisi myös hienoa, jos komission tehtävissä olisi enemmän suomalaisia virkamiehiä ja -naisia. Se edellyttää, että nuoret, koulutetut suomalaiset ovat kiinnostuneita komission tehtävistä ja hakevat avautuviin virkoihin. Toista tällaista näköalapaikkaa ei Euroopassa ole tarjolla.